DISE project - tukea ja resursseja IdM projektinhallintaan
Identiteetinhallintaan kuuluvat projektit ovat usein haastavampia kuin kuvitellaan. Kansainvälisten arvioiden mukaan jopa kaksi kolmannesta projekteista epäonnistuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Tässä mielessä vain näytöt ratkaisevat, mutta projektimetodologialla ja lähestymistavalla on tärkeä osa onnistuneiden projektien toteutuksissa. On siis erittäin tärkeää valita oikea kumppani projektien tueksi. Kokemus maksaa aina mutta projektissa epäonnistuminen vielä enemmän.
Projektipalvelut
Projektipalvelumme ovat lähtökohtaisesti aina asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityjä kokonaisuuksia. Tarvittaessa otamme vastuullemme koko IdM projektinne ohjaamisen, tuemme vision määrittelyssä ja jatkamme projektissa jalkautukseen asti. Kokeneet projektipäällikkömme tuovat alkutaipaleelle varmuutta ja asiantuntemusta, mutta oman osaamisen karttuessa voi roolimme myös pienentyä. Toimivaksi osoittautunut lähestymistapamme mahdollistaa joustavan, asiakkaan tarpeen mukaisen palvelun.
Koulutus
DISE toteuttaa yrityskohtaisia, kunkin oraganisaation tarpeita vastaamaan räätälöityjä koulutuspaketteja henkilöstölle sekä yleisiä koulutustilaisuuksia.
Koulutustarjonnan aihealueita ovat mm:
- IdM Perusteet
- Käyttöoikeuksien hallinta
- Roolienhallinta
- Masterdatan hallinta
- Pääsynhallinta
- Tietoturvainformaation hallinta
Lisätietoa koulutusvaihtoehdoista saat lähettämällä kysymyksesi osoitteeseen info(at)digital-identity.com.